HYVÄSTIT

DSC_1901Meillä jokaisella on varmasti unelmia ja tulevaisuuden tavoitteita. Sellaisia, joista olemme haaveilleet jo vuosia. Tai sellaisia, joita kohti olemme rakentaneet arkemme kulkemaan. Nuo unelmat ja tavoitteet tekevät meistä usein motivoituneita, määrätietoisia ja tavoitteellisia – niin hyvässä kuin pahassakin. Elämä ei kuitenkaan kulje eteenpäin muuttumattomana. Me kasvamme, muutumme ja ehkä oivallamme jotain suurta matkan varrella. Joskus nuo oivallukset saattavat tehdä myös elämään täyden käännöksen. Antaen jälleen uutta näkökulmaa tulevaisuuden varalle.

Vuosi 2017 on ollut tähän mennessä minulle opettavainen vuosi – tai niin minä sen haluan ajatella. Se ei ole päästänyt helpolla, eikä kohdellut aina silkkihansikkain. Se on kuitenkin saanut minut miettimään tulevaisuutta uudestaan ja antanut ajatusten rönsyillä vapaasti yli asetettujen muottien. Se on myös päästänyt ne hurjimmatkin ”mitä jos” -pohdinnat lentoon. Se on saanut minut pohtimaan vuosien takaisia haaveita ja tavoitteita uudestaan. En ehkä ole enää varma tavoitteistani, mutta tiedän nyt sen sijaan, mitä en ainakaan enää halua tehdä. Siksi olenkin päättänyt, että karsin arkielämästäni pikkuhiljaa kaikki sellaiset asiat pois, joissa en halua enää sataprosenttisesti olla mukana. Pikkuhiljaa siksi, koska kaikkea ei sormia napsauttamalla voi muuttaa. Mikäli tekemisessä ei ole enää intohimoa, ei se ole tekemisen arvoista. Elämä on aivan liian kallisarvoinen hukattavaksi.

Olette varmasti voineet hiljaisuudestani päätellä, että varsin kovalla palolla en tätä blogin ylläpitoa enää ole tehnyt. Minulla ei ole enää samanlaista innostusta eikä halua kirjoittamista kohtaan. Ei täällä Fitfashionilla, eikä missään muuallakaan. Olen päättänyt lopettaa blogin kirjoittamisen kokonaan.

DSC_1978Aloitin kirjoittamisen vuonna 2013. Perustin blogini tuolloin ainoastaan Australian reppureissaamista varten, mutta jäinkin hommaan aivan totaalisesti koukkuun. Suomeen palattuani, päätin jatkaa kirjoittamista arkielämääni liittyen. Blogini sisältö vaihteli aluksi laidasta laitaan, kunnes ajan kuluessa päätin keskittää kirjoitukseni ruoan, treenin ja hyvinvoinnin ympärille. Toukokuussa 2015 löysin blogilleni täydellisen kodin täältä Fitfashionin portaalista ja halusin tuolloin jatkaa kirjoittamista puhtaalta pöydältä. Siksi arkistoissani ei ole sen vanhempia kirjoituksia. Täällä aloittaessani minusta tuntui, että sovin tänne ajatusmaailmani kanssa kuin nenä päähän. Minusta tuntui myös silloin, että tämä on asia, jota haluaisin tehdä vielä hamassa tulevaisuudessakin. Nyt fiilikseni ovat päinvastaiset – on siis kaikkein järkevintä lopettaa nyt, eikä jatkaa enää puoliteholla eteenpäin. Se ei olisi minun tapaistani.

Suuret kiitokset kaikille teille, jotka olette olleet mukanani näiden vuosien aikana. Teidän läsnäolonne on lämmittänyt sydäntäni. Iso kiitos myös koko Fitfashionin poppoolle. Olette aina tehneet bloggaamisesta kaikin puolin miellyttävää ja sujuvaa. En olisi voinut blogilleni parempaa kotia toivoa.

Kiitos<3

PS. Olen päättänyt, että ainut somekanava, jota aion jatkossa ylläpitää, on Instagram-tilini.
Mikäli teitä kiinnostaa etenkin fiilistelykuvat eri puolilta maailmaa ja arkielämäni meininki,
tervetuloa mukaan seuraamaan!
Löydätte minut sieltä nimimerkillä @tuamiettinen.

UUPUMUKSESTA

DSC_2000Blogin äärelle istuminen tuntuu tällä hetkellä vähän samalta kuin tapaaminen pitkästä aikaa vanhan ystävän kanssa. Olo tuntuu todella tuttavalliselta, vaikka viime näkemisestä onkin kulunut jo kauan aikaa. Kerrottavaa löytyy paljon, mutta niiden järkevä jäsentely tuntuu ontuvan jonkin verran. Mihin oikein jäimmekään viime kerralla? Mistä edes aloittaisin?

Elämässäni on tapahtunut paljon sen jälkeen, kun olen täällä viimeksi kirjoittanut. Tunneskaala on kulkenut vuoristoradan lailla kaikki tunteet läpi, enkä kaikista vastoinkäymisistä täällä blogissa halua toistaiseksi puhua. Ja itseasiassa, ei yksi teksti riitä millään noiden kaikkien tunteiden takana olevien tilanteiden avaamiseen. Onhan viimeisestä tekstistä jo liki viisi (??) kuukautta aikaa. Uskomatonta.

Ensimmäiseksi haluan tietysti kertoa teille päällimmäisen syyn, miksi olen ollut täältä pois niin kauan ilman mitään selityksiä. Minä väsyin totaalisesti. Päivät, viikot ja lopulta kuukaudet kävivät toinen toistaan raskaammiksi. Kevään edetessä arkielämäni tuntui lähinnä taistelulta, jossa minä en todellakaan ollut voitolla. Iskuja tuli iskujen perään. Työt ja opinnot kuluttivat henkisesti ja fyysisesti todella paljon, jonka seurauksena stressilevelit olivat välillä huipussaan. Noihin aikoihin tuntui, ettei vuorokausissa ollut enää entiseen tapaan tunteja. Päivät eivät riittäneet asioiden hoitamiseen, vaan minun oli uhrattava yöunista rutkasti tunteja useamman kuukauden ajan. Tietokoneen äärellä tuli näpyteltyä öisin satoja ellei tuhansia tunteja kahvikupin äärellä. Tajusin tuolloin, ettei ”etäopintovuosi” ollut minulle sittenkään sellainen lottovoitto, jollaiseksi olin sen ensiksi ajatellut olevan. Yksin puurtamisen keskellä kaipasin jopa ryhmätöitä ja läsnäoloa vaativia luentoja aivan eri tavalla kuin ennen.

Kevään edetessä elimistöni alkoi reagoida hektiseen tahtiin ja lopulta hormonitoimintani meni aivan sekaisin. Tajusin silloin, etteivät asiat voi jatkua enää tuohon malliin. Jotain oli tehtävä mahdollisimman pian. Intohimo luistelua kohtaan auttoi jaksamaan jäähallilla puurtamisessa, sekä lähellä häämöttävä kandidaatin tutkinto tsemppasi rutistamaan kevään opinnot valmiiksi. Halusin selviytyä niistä kummastakin kunnialla ja niin onneksi lopulta kävikin. Kun tutkintotodistus saapui pari viikkoa sitten kotiin, minulta pääsi itku. Tuntui, että tuo paperilappunen sulki virallisesti yhden jakson elämästäni. Muusta elämästä oli kuitenkin hetkeksi karsittava, ja tästä syystä blogi oli pistettävä jäähylle. Ja rehellisesti sanottuna – oloni ei ollut noina aikoina kovinkaan luova, innovatiivinen tai saaneti inspiroiva. Minusta tuntui, ettei minulla ollut tänne mitään annettavaa. Pääni löi tyhjää.

Vaikka kevät verotti paljon, antoi se onneksi myös jotain takaisin. Se oli ylä- ja alamäkineen todella opettavainen ja toi mukanaan lisää kokemusta ja itsevarmuutta jatkoa varten. Se opetti pitämään kiinni omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta paremmin, sekä muistutti hyvin myös siitä, mihin asioihin haluan oikeasti jatkossa panostaa: mitkä asiat tekevät minut oikeasti onnelliseksi, ja mitkä asiat vievät minut kohti tulevaisuudessa häämöttäviä haaveita. Se opetti myös, ettei rennompi arkielämän aikataulutus tee minusta yhtään huonompaa tai laiskempaa ihmistä.

Hetkessä tällaisesta ryöpytyksestä ei toki palaudu, mutta viikko kerrallaan oloni on ollut jo parempi. Olen viimeisten viikkojen aikana nauttinut mieheni ja koirani seurasta, sekä nähnyt paljon perhettäni ja ystäviäni. Töitä olen tehnyt huomattavasti vähemmän. Olen lomaillut sekä kotimaassa että matkustanut Madeiralle, yrittänyt nukkua mahdollisimman paljon, urheillut, ulkoillut ja valokuvannut pitkästä aikaa runsaasti. Aion tehdä vielä seuraavat kaksi viikkoa juuri niitä asioita, joista nautin suunnattomasti. Tarkoituksenani on ladata akkuja mahdollisimman paljon, jotta olisin energinen elokuussa starttaavaa arkea varten.

Kiitos kaikille teille, jotka olette jaksaneet käydä kurkkimassa blogiani,
sekä seuranneet minua sinnikkäästi Instagramissa ja Snapchatissa!<3
Olette lämmittäneet sydäntäni suunnattomasti.

T. Tua

ELÄMÄN EHDOILLA

DSC_0448Asiat saattavat välillä muuttua huomaamatta itsestäänselvyyksiksi. Sitä ajatellaan tulevaisuutta niin lujaa, ettei muisteta jokapäiväisen elämän haurautta. Sitä, ettei mikään tässä elämässä ole koskaan itsestään selvää. Ei huominen eikä ympärillä olevat rakkaat ihmiset.

Olen miettinyt paljon omaa arkeani, aikataulutuksiani ja lähitulevaisuuttani viime päivinä. En ole ehtinyt nähdä ystäviä ja sukulaisia niin paljon kuin olisin halunnut, ja se on harmittanut minua mielettömästi. Aikataulutusten yhteensovittaminen on ollut välillä eri elämäntilanteissa olevien läheisten ihmisten kanssa haastavaa – eikä tilannetta helpota, että emme asu useiden tärkeiden ihmisten kanssa samassa kaupungissa, samasta maasta puhumattakaan.

Istuin viime viikolla junassa matkalla Helsingistä takaisin kotiini Kuopioon. Katselin ohikiitäviä maisemia ja odottelin kuumeisesti tärkeää puhelua. Yksi perheenjäsenistäni joutui tuona kyseisenä matkustuspäivänä leikkaukseen ja tämä tapaus sai minut jälleen pohtimaan elämää ja sen tärkeimpiä asioita. Tähän väliin kerrottakoon, että leikkaus onnistui onneksi mainiosti, eivätkä mitkään kauhuskenaarioistani käyneet toteen. Uutisia odotellessani pohdin, mitä elämältä oikeasti haluaisin. Osaanko oikeasti priorisoida asioita tärkeysjärjestykseen? Entä olenko läheisilleni hyvä ystävä, puoliso, sisko, lapsi ja työkaveri? Mitä voisin tehdä toisin?

Nuo ajatukset saivat minut haluamaan muutoksia elämääni. Ne saivat minut laskemaan päiviä ja viikkoja tämän lukukauden loppumiseen. Ne saivat minut raivaamaan vähäpätöisimmät ja ylimääräiset kiireet pois. Ennen kaikkea nuo ajatukset saivat minut keskittymään olennaiseen: ”oikeaan elämään”, joka on tässä ja nyt – ei kolmen vuoden päässä.

Mitä nuo muutokset sitten tarkoittavat? Toivottavasti henkisesti kevyempää arkielämää seuraavan parin kuukauden kuluttua sekä lisää aikaa läheisille ihmisilleni. Opintojen suhteen jatkan toki tulevaisuudessakin samalla mallilla kuten tähänkin saakka, mutta työelämän ja projektien puolella aion keventää taakkaani. Ja mitä tähän blogiin tulee: olen päättänyt, että se saa kulkea muun elämän ehdoilla ilman paineita. Tämä on minulle hyvin rakas harrastus, joka löytää varmasti oman paikkansa kevään kuluessa.

Toivon, että ymmärrätte.
Kiitos.

<3: Tua

KOOKOKSINEN KATKARAPUWOKKI

DSC_0546

Wokki on mitä kätevintä arkiruokaa – se valmistuu nopeasti ja on hyvin monipuolinen makuvaihtoehdoiltaan. Pannulle voidaan heittää lähes mitä tahansa: suikaloituja/kuutioituja kasviksia, nuudeleita, lihaa, tofua tai ties mitä! Maun lisäksi wokin ravintosisältöä on helppo muuttaa; se voidaan valmistaa ruokaisammaksi esimerkiksi nuudeleiden avulla (kuten tässä reseptissä), tai vastaavasti keventää käyttämällä esimerkiksi suikaloitua kesäkurpitsaa nuudeleiden sijaan. Wokki muuntuu siis jokaiseen makuun, tarpeeseen ja hetkeen kädenkäänteessä. Tällä kertaa meidän keittiössä wokkiin haettiin kermaista koostumusta ja vahvoja makuja: kookosmaito, chili ja inkivääri tekivät ruoasta sopusuhtaisen koostumuksen, jossa jokainen maku pääsi tasavertaisesti oikeuksiinsa. Tarkan reseptin löydät kuvien alta.

DSC_0553
DSC_0557

Kookoksinen katkarapuwokki kahdelle (GL/M):

n. 150g katkarapuja
100g täysjyväriisinuudeleita
2 dl kookosmaitoa
200g suikaloituja kasviksia; tuoreita tai pakastettuja
(esim. porkkana, paprika, papu, parsakaali, vesikastanja, ananas..)
1 tl chilitahnaa (tai kuivattua chiliä)
1,5 rkl sitruunamehua
pieni pala inkivääriä (raastettuna)
ripaus suolaa
hyppysellinen juustokuminaa

Suikaloi kasvikset. Laita pannu kuumenemaan ja vesi kattilaan kiehumaan. Ruskista öljyn kera katkaravut ja kuullota sitten kasvikset (jätä rapeiksi). Lisää joukkoon chilitahna, raastettu inkivääri, sitruunamehu sekä mausteet. Anna paistua hetki. Lisää joukkoon kookosmaito ja anna kastikkeen kiehua miedolla lämmöllä hetki. Keitä riisinuudeleita noin kaksi minuuttia, kaada vesi pois kattilasta ja lisää nuudelit pannulle. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja annostele lautaselle. Nauti heti!

Maistuvia hetkiä! xx
T. Tua